Vauvuus ylipäänsä, kohdusta ulos ja mitäs sit?

23.09.2024

Vauvuus ylipäänsä, kohdusta ulos ja mitäs sit?

Vauvan synnyttyä häntä ohjaa useat kymmenet refleksit joiden varassa hän elää ja toimii. Vauva ei pärjää myöskään ilman jatkuvaa huolenpitoa omilta vanhemmiltaan, eritoten äidiltään. Jo synnytyssalissa voidaan havaita useita eri refleksejä, kuten hengitys, ryömiminen rinnalle sekä tietysti refleksinomainen imu. Vauva osaa suunnistaa äidin rinnalle primitiivisesti. Ja näin ollen varmistaa oman hengissä pysymisensä. Ensi-imetys on tärkeä osa vauvan adaptoitumista kohdun ulkopuoliseen maailmaan.

Vauvan elimistöstä poistuu ensimmäisen vuorokauden aikana mekonium, (toisinaan jo synnytyssalissa,) joka on vauvan suolistossa olevaa kuona-ainetta. Sen jälkeen kakkavaippoja alkaa tulla ja niitä voi olla päivässä useita. Pissavaippojen määrää on myös alussa hyvä seurata, ensimmäisenä päivänä yksi, toisena kaksi ja niin edelleen aina viidenteen päivään asti jolloin jatkossa viisi pissavaippaa vuorokaudessa on riittävä määrä. 

Vauvan puhtaudesta tulee huolehtia tarkoin. Kakkavaippa pitää aina vaihtaa ja peppu pestä. On hyvä vinkki varmistaa että vaippa on kuiva aina ennen imetystä koska usein vauva nukahtaa rinnalle.

Vauva yleensä nukkuu syntymänsä jälkeen ensimmäisen vuorokauden. Vauvalle riittää muutamat kolostrumtipat äidin rinnoista. Imetystä harjoitellaan ensimmäisen vuorokauden aikana vielä aika verkkaisesti. Kun vauva on kahden vuorokauden ikäinen hän on jo selkeästi virkeämpi ja kiinnostuneempi rinnasta. Monesti vauva viihtyy toisen päivän kohdalla rinnalla jo pidempiä hetkiä. Hänen masunsa on vielä pieni ja imetyskertoja vuorokauteen mahtuu helposti jo kymmenkunta. Tässä kohtaa myös äidin rinnat opettelevat ottamaan vastaan vauvan imuotteita ja imetys saattaa tuntua samaan aikaan ihanalta ja tukalalta. Kolmantena päivänä vauva on edelleen tiukasti rinnassa kiinni ja tämä on monesti se päivä kun äitikin huomaa maidon nousevan. Se tuntuu rinnoissa pakottavalta tunteelta ja rinnat ovat kuin betoniporsaat. Näinä hetkinä on hyvä vähän käsin lypsää tai ottaa alipainepumppu avuksi jos olo rinnoissa alkaa olemaan turhan tukala. Vauvalle menevä maitomäärä on muutamissa sadoissa milleissä vuorokaudessa. Maidontulo saa selkeästi jo vauvan olon kylläiseksi. Kuulet myös pikkuhiljaa vauvan nielemisäänet selkeämmin ja hyvän imuotteen merkitys alkaa korostumaan.

Vauvan ensimmäisten viikkojen aikana tapahtuu niin vauvan olemuksessa kuin imetyksessäkin paljon asioita. Vauvan päivät eroavat vielä hurjasti toisistaan ja kelloa on tässä kohtaa turha vilkuilla vauvan syömis- ja nukkumisrytmin osalta. Joskus vauva on niin väsynyt että häntä pitää herätellä rinnalle syömään. Tähän paras arvioitsija on äiti. Jos vauvalle tulee normaalia pidempi syömisväli on hyvä jossain vaiheessa asiaan havahtua ja herätellä pieni nuppunen syömään. Parhaiten se onnistuu vaipanvaihdolla ja vauvan asennon vaihtamisella. 

Vauvuuden ensimetrit eivät olleet vielä tässä, tähän tulossa toinen osio. Pysy linjoilla.